9. marraskuuta 2015

Teatteriloki: Muumio ja Ystävät hämärän jälkeen, Kotkan kaupunginteatteri

MUUMIO
Alkuperäinen käsikirjoitus: Jack Milner
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Mika Eirtovaara
Rooleissa: Mikkomarkus Ahtiainen, Kari Kukkonen, Jarkko Sarjanen, Toni Harjajärvi, Ella Mustajärvi, Antti Leskinen, Anne Niilola, Johanna Kuuva

Esitykset: 5.9.2015 - 16.1.2016

Egyptologi Maurice Trelawny ja hänen tyttärensä Margaret Trelawny joutuvat muinaisen kirouksen syövereihin, mutta onneksi lakimies Malcolm E. Ross on mukana pelastamassa päivän! Vai onko seikkailija Basil Corbeck sittenkin se, joka estää muumiota nousemasta haudastaan?


Samannimisestä elokuvasta inspiraatiota ammentanut ja löyhästi Bram Stokerin The Jewel of Seven Stars (1903) -romaaniin perustuva Muumio imee mukaansa heti alusta lähtien, kun kuningatar Teran ja ylipappi Sosran tarina kerrotaan varjokuvin. Trelawnyn kartanossa on vallalla aavemainen tunnelma, jota Lucie Kuropatován virkistävän vinksallaan olevat lavastukset korostavat, muistuttaen myös kauhuelokuvien ja vanhojen kauhusarjakuvien vääristyneitä kuvakulmia. Kuropatová on vastuussa myös puvustuksesta, joka säihkyy rohkeasti sekä kirkkaita värejä että henkii sopivasti aikakauden tyyliä. Essi Santalan ja Mikko Laaksosen valosuunnittelu sekä Kaj Güntherin äänisuunnittelu toimivat myös oikein hyvin.

Sarjakuvaa henkii myös näytelmän kokonaisluonne: irtokäsillä ja väkivallalla leikitellään yliampuvasti ja henkilöt ovat hyvällä tavalla liioiteltuja. Margaret (Kuuva) on päällisin puolin tyypillinen neito pulassa, mutta pinnan alla kuohuu ja kosijat laitetaan ojennukseen samalla näitä pallotellen. Nainen on kuin kolikon toinen puoli Universalin kauhuelokuvien sankarittarista, eikä sinkkuuskaan näytä erikoisemmin haittaavan, sillä hellyyden puute korvataan pakkaamalla matkalaukkuun muutakin kuin hiusharja ja peili. Gastonmainen Corbeck (Sarjanen) viilettää ympäri näyttämöä nenä pystyssä ja Rossin (Ahtiainen) ylimaallisen valkoiset hampaat hohtaisivat varmaan pimeässäkin.

Huumori saa tärisemään naurusta ja välillä näyttelijöilläkin on pokassa pitelemistä. Lavalle vyörytetään koko ajan tavaraa, mutta Eirtovaaran ohjaus pitää myös yksityiskohtien langat käsissään, eikä juonenkäänteet tunnu missään vaiheessa leviävän käsiin. Tarinan ulottuvuudet sen sijaan kasvavat viihdyttävästi yli äyräidensä, kun välillä muistutetaan katsojan roolista. Vaunuja voivat ihan hyvin vetää hevosia näyttelevät trikoopukuiset tyypit, tai nämä voivat yhtäkkiä astella lavalle ja tuuletella vähän "sumua" savukoneesta.

Komediat ovat siitä hankalia, että ne ovat riippuvaisia katsojien huumorintajusta. Jos ei pidä kaksimielisestä huumorista ja farssihenkisestä meiningistä, ei ehkä pidä Muumiosta, mutta minun kohdallani se osoittautui loistavaksi teatteriviikonlopun päätökseksi. Se jätti hymyn huulille ja sai (niin kuin myös aikoinaan Linnateatterissa nähty 39 askelta) vakuuttuneeksi siitä, että komedioita pitää ehdottomasti nähdä useammin.

- - -

YSTÄVÄT HÄMÄRÄN JÄLKEEN
Alkuperäinen sovitus: Jack Thorne
Ohjaus: Snoopi Siren ja Pia Lunkka
Rooleissa: Kalle Kurikkala, Anne Niilola, Jarkko Sarjanen, Ella Tepponen, Kari Kukkonen, Konsta Lippo, Sami Rikka, Mikkomarkus Ahtiainen, Teemu Koskinen, Roni Mäkinen, Alex Vallema, Nea Laakkonen, Johanna Laitinen, Venla Vitikainen, Meeri Länsmans

Yhteistyössä Kotkan nuorisoteatterin kanssa.

Toinen Kotka-viikonlopun aikana nähdyistä näytelmistä ei valitettavasti ole enää ohjelmistossa, mutta halusin kuitenkin tuoda tämänkin blogiin, koska John Ajvide Lindqvistin samannimiseen romaaniin perustuvan näytelmän työryhmä oli aivan upea ja romaani osoittautui muutenkin loistavaksi materiaaliksi teatteriin.

Jakob Hultcrantz Hanssonin sovitusta (jonka käsikirjoitti itse Lindqvist) on esitetty Ruotsissa ja Norjassa, ja Kotkassa nähty sovitus (jota on esitetty aiemmin myös Skotlannissa, Lontoossa ja Norjassa) on Jack Thornen, joka on käsikirjoittanut mm. Skinsiä, Shamelessiä ja This is England (2006) -elokuvan spin-offia This is England '86 (2010). Thornen uusin projekti on ensi vuoden heinäkuussa ensi-iltansa saava Harry Potter and the Cursed Child.

Thornen tekstissä on juuri tarvittavaa terävyyttä, mutta samanaikaisesti myös lämpöä ja koskettavuutta. Nuoren Oskarin koettelemukset koulukiusattuna ovat edelleen monelle lapselle arkipäivää, mutta tuskin kellään on mahdollisuutta saada sellaista ystävää kuin Eli. Salaperäisessä Elissä ei nimittäin ole kaikki kohdallaan, sillä hän ei palele lumessa, vaikka on paljain jaloin ja pelkkä paita päällä. Tytön ympärillä leijuva hajukin on outo. Paikkakunnan poliiseilla taas on tekemistä, sillä murhaaja vaanii asukkaita.

Kurikkalan Oskar ja Tepposen Eli ovat mainio pari, ja molemmat vetävät roolinsa täysillä eläytyen. Varsinkin Tepposen muodonmuutoskohtaus  hätkähdytti, mutta herkkyyskin oli tietyissä kohdissa käsinkosketeltavaa. Kukkosen roolisuoritus Håkanina taas henkii sekä pelottavuutta että säälittävyyttä, juuri millaiseksi hahmon kuvittelinkin. Kirjassa en pitänyt irrallisista tuntuvista välähdyksistä Elin menneisyyteen, mutta näytelmässä oli onneksi se ulottuvuus jätetty pois. Karkkikauppa/pelihalli-kohtaukset sen sijaan hämmensivät, koska niiden tarkoitus tarinan kannalta meni ohi, ja katkaisivat ikävästi tarinan harmaan ja sinisävyisen yleistunnelman.

Kokonaisuudessaan kuitenkin sovitus oli visuaalisesti upea, tekoverta käytettiin hillitysti ja uimahallikohtaus (jota etukäteen odotin sekä innolla että peläten) oli toteutettu tyylikkäästi. Kammottavat lehdettömät puunrangat, kuutamon kalpea valo, television persoonaton hehku ja masentavat lähiökerrostalot loivat kaikki kuvan ympäristöstä, jota kirjassa kuvattiin lähes toivottomaksi, ja jota asuttavat lähinnä juopot ja koulukiusaajat. Kaunis musiikki ja ystävyyden valoisuus kuitenkin ajoittain särkivät paksun ja harmaan karuuden verhon, ja loppukohtaukseen mennessä itkin jo täysillä. Toivo pitää hengissä, ja se miten tuntee kuinka joku välittää sinusta sellaisena kuin olet.

Jos näytelmä jäi tällä erää näkemättä, niin ei hätää, uskoisin vielä monen teatterin tarttuvan tähän. Jollei Suomessa, niin ulkomailla ainakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti